Etätöiden seurauksena ihmiset istuvat päätteiden ääressä yhä enemmän. Lisäksi istumisen jaksottamiset ovat vähentyneet. Ei ole tarvetta nousta hakemaan tulosteita, käydä jututtamassa työkaveria viereisessä toimistossa, kävellä kahvihuoneeseen jne.
Tutkimusten mukaan istuminen on ihmisen selälle yksi rasittavimmista asennoista. Sen vuoksi on tärkeää tarkastella istumisen ergonomiaa.
Istumatyötä tekevän olisi tietenkin hyvä olla liikkeessä mahdollisimman usein, jotta lanneselän kudosten aineenvaihdunta ja verenkierto pysyisivät hyvällä tasolla. Mutta kun töitäkin on tehtävä, niin silloin kannattaa kiinnittää huomiota kuinka istutaan. Ihanne istuma-asento olisi sellainen, että istuu istuinluiden päällä, jolloin lantio on omassa neutraaliasennossaan. Silloin selkäranka voi säilyttää normaalit kaarensa. Voit kuvitella että häntäluustasi lähtee häntä. Varo istumasta hännän päälle. Työnnä sen sijaan häntäsi taakse, eli käännä lantiota etukenoon.
On tärkeää myös vaihtaa istuma-asentoa mahdollisimman usein. Jos istut lonkat ja polvet 90 asteen kulmassa, lantioon kohdistuu voimakas vääntö ja kuormittaa välilevyjä. Haitattomampi kulma on reiden ja vartalon pystyasennon välinen 135 asteen kulma tai suurempi. Tämän vuoksi on hyvä omistaa tuoli, jossa korkeutta voi säädellä, esimerkiksi satulatuoli. Vastaavasti on hyvä olla myös säädettävä pöytätaso. Lantion pysytellessä neutraaliasennossa ryhdin hallinta on helpompaa. Tällöin myös hartiat asettuu hyvään asentoon ja vähentää niska-hartiaseudun jännitystä.
Mikäli et omista säädettävää tuolia, voi istuma-asentoa muuttaa myös taittamalla toinen jalka tuolin alle. Tämä kulmamuutos on usein riittävä vähentämään lantioon kohdistuvaa vääntöä niin, että lanneranka pysyy neutraaliasennossa.
Muita istumiseen kiinnitettäviä huomioita
Jos tuntuu, että et pysty rennosti istumaan hyvässä asennossa vaan lihaksiin tulee huomattava jännitys, sinulla on mahdollisesti tuki- ja liikuntaelimistön puutteita, jotka täytyy korjata. Hyvän istuma-asennon pitäisi tulla luonnostaan, ei pakottamalla.
Hyvän istuma-asennon löytäminen vähentää istumisen passiivisuutta. Nykyään on kehitetty myös erilaisia aktiivituoleja, joissa keho pysyy aktiivisena esimerkiksi kuperan jalkaosan tms. ansiosta, eikä siinä ole mahdollista ”röhnöttää”.
"*" näyttää pakolliset kentät
© 2025 Vocatum
Tietosuojaseloste